Share |
Share |

 Terhi Dostal, pianisti

jaaskelainen_terhi2005_5pienempi.jpg

Musiikin tohtori, pianisti Terhi Dostal (o.s. Jääskeläinen) on asunut vuodesta 2007 Berliinissä. Hän on esiintynyt kansainvälisen uransa aikana lukuisissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Terhi Dostal on keskittynyt urallaan etenkin Johannes Brahmsin musiikin soittamiseen, mutta hänet tunnetaan myös suomalaisen musiikin tulkkina. Terhi Dostalin esityksiä ovat radioineet mm. YLE, Kulturradio Berlin-Brandenburg, Deutschlandradio Kultur ja Bayerischer Rundfunk.

Terhi Dostal aloitti pianonsoiton 5-vuotiaana Mikkelissä. Hänen lapsuusajan opettajansa olivat Riitta Kotinurmi Mikkelin musiikkiopistossa ja Rauno Jussila Päijät-Hämeen konservatoriossa Lahdessa. Maisterintutkintonsa Dostal suoritti 23-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa erinomaisin arvosanoin. Tämän jälkeen hän suoritti vielä toisen pianodiplominsa Imolan kansainvälisesti tunnetussa pianoakatemiassa 2005. Opiskeluvuosina Terhi Dostalin merkittävimmät opettajat olivat Erik T. Tawaststjerna, Matti Raekallio ja Boris Petrushansky. Hänen taiteellista tohtorintutkintoaan ohjasi Wienissä Prof. Noel Flores.  Terhi Dostal valmistui musiikin tohtoriksi marraskuussa 2010. Terhi Dostal on lisäksi opiskellut yksityisesti sävellystä dresdeniläisen Prof. Matthias Druden oppilaana.

Terhi Dostal esitti koko Johannes Brahmsin pianotuotannon Sibelius-Akatemian konserttisarjassa sekä useissa konserteissa Saksassa ja Itävallassa. Hänen tohtorintutkielmansa Romantic poetry as inspiration of Brahms. Description and analysis of an early poem collection of the composer käsitteli Brahmsin varhaisia kirjallisuusmieltymyksiä. Dostalin ensimmäinen soolo-CD Brahms Variations ilmestyi SibaRecords-sarjassa 2010 ja sai erinomaiset arvostelut. Itävallan Brahms-museossa Dostal on esiintynyt Brahmsin monissa konserteissa käyttämällä historiallisella Streicher-flyygelillä. Tällä soittimella hän on myös levyttänyt Brahmsin sävellyksiä viulisti Annemarie Aströmin kanssa (Brahms Violin Sonatas). Terhi Dostal oli myös Johannes Brahmsia käsittelevän neliosaisen dokumenttisarjan käsikirjoittaja (Siba-TV 2013) ja yksi esiintyjistä. Vuonna 2020 Dostal esittää useissa konserteissa saksalaisen klarinetisti Nicolai Pfefferin kanssa huippuharvinaisen sovituksen Brahmsin klarinettikvintetosta klarinetille ja pianolle.

Lisäksi Terhi Dostal tunnetaan suomalaisen musiikin tulkkina. Hän on esittänyt ja nauhoittanut monia suomalaisia romanttisia sävellyksiä, jotka ovat syyttä jääneet käsikirjoituksina arkistojen kätköihin. Kaudella 2009–2010 hän oli Berliinin perinteikkäässä Konzerthausissa pidettävän suomalaisaiheisen 10 konsertin Nord Note -sarjan taiteellinen suunnittelija. Lisäksi Dostal on esittänyt suomalaista uutta musiikkia mm. Saksan suurimpiin kuuluvalla Ultraschall-festivaalilla Berliinissä. Vuonna 2017 valmistui CD-levy, joka sisältää Ilmari Hannikaisen, Helvi Leiviskän ja Armas Launiksen pianokvartetot (Telos). Vuonna 2020 Dostal esittää Ilmari Hannikaisen, Jean Sibeliuksen ja muiden suomalaissäveltäjien teoksia lukuisissa resitaaleissa Suomessa ja Saksassa. Hän nauhoittaa Hannikaisen julkaisemattomia sävellyksiä myös YLElle huhtikuussa 2020.

Terhi Dostalilla oli assistentinvirka Sibelius-Akatemian Docmus-yksikössä 2004–2007. Hän toimi 2007–2008 Suomen Saksan-instituutin kulttuurivastaavana. Tässä ominaisuudessa hän suunnitteli ja toteutti lukuisia ohjelmakokonaisuuksia ja konsertteja. Vuodesta 2018 eteenpäin Dostal on tutkinut ja esittänyt Ilmari Hannikaisen musiikkia Sibelius-Akatemian Docmus-yksikön vierailevana Post Doc -taiteilijatutkijana Jenny ja Antti Wihurin säätiön tuella.

Terhi Dostal on palkittu useissa pianokilpailuissa (Fazerin musiikkisäätiön pianokilpailu, Kilin pianokilpailu Ruotsissa, Helsingborgin sinfoniaorkesterin solistikilpailu, Scottish International -pianokilpailu Glasgowssa). Hänen työtään taiteilijana ja musiikin tutkijana ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen rahasto ja maakuntarahastot, Wihurin säätiö, Kordelinin säätiö sekä Koneen säätiö. Hänelle on myös myönnetty Pro Musica -palkinto sekä Mikkelin kaupungin Vuoden Nuori Taiteilija -palkinto.

Terhi Dostal on keskittynyt urallaan ensisijaisesti soolopianokonsertteihin ja kamarimusiikin soittamiseen. Hän on myös pidetty orkesterisolisti. Orkestereista Terhi Dostalin uralla mainittakoon Lahden ja Mikkelin kaupunginorkesterit, BBC Scottish Symphony Orchestra, Helsingborgin sinfoniaorkesteri, Suomen Radion Sinfoniaorkesteri sekä Pietarin Mariinski-teatterin orkesteri.

12/2020